Vuosikokous 2016

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin lauantaina 5,3, Sellon kirjaston Akseli salissa. Puhetta johti Ilona Soiniitty.

Kokous hyväksyi hallituksen vuoden 2015 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä antoi tilivelvollisille vastuuvapauden. Yhdistyksen talous on hyvässä kunnossa, joten kuluvan vuoden toiminta ja juhlavuoden 2017 suunnittelu ovat taloudellisesti turvatut

Myös kuluvan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin hallituksen esitysten mukaisesti. Jäsenmaksu säilytettiin 25 eurona, 1.8. jälkeen liittyneiltä 13 euroa. Kuluvana vuonna valmistaudutaan juhlimaan yhdistyksen 30-vuotista taivalta ensi vuonna. Juhlanäyttely järjestetään yhteistyössä Jatan aitan kanssa, joka myös täyttää 30 vuotta. Jäsentilaisuuksia ja retkiä järjestetään edellisten vuosien tapaan. Samoin osallistutaan kesätapahtumiin Kulturen vid Ån ja Espoo-päivä. Nypläysnäytöksiä Glimsin talomuseossa jatketaan myös tulevana kesänä.

Hallitukseen valittiin uusien sääntöjen mukaisesti puheenjohtajan lisäksi 6 varsinaista ja 2 varajäsentä. Puheenjohtajana jatkaa Sisko Vanne, Hallitukseen kuuluvat varsinaisina jäseninä Anja Laine, Terttu Levander, Maire Lindgren, Stina Normen-Böök, Marja-Kaarina Söderqvist ja Taru Tillander sekä varajäseninä Kepa Järveläinen ja Pirjo Vänni. Yhdistyksen taloudenhoitajana jatkaa hallituksen ulkopuolella Hannele Koskenmäki.

Varsinaisina toiminnantarkastajina jatkavat Raili Monto ja Merja Leppänen varamiehinään Ilona Soiniitty ja Doris Miettinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *