
Kuva: Gero Mylius
Pitsit: Hedvig Seger, Venla
Puhakainen
|
Kooste
erilaisista toimintamuodoista (kautta vuosien)
- Espoon työväenopiston pitsinnypläystä
tukevaa
toimintaa
- Yhteistyötä Espoon kaupunginmuseon kanssa, mm.
näyttely Glimsin kotiseutumuseossa kesällä 1996. Aiemmin
yhdistyksellä on ollut työnäytöksiä Villa
Rulludissa ja Glimsissä lähes vuosittain.
- Osallistuminen työnäytöksillä
erilaisiin
tapahtumiin
- Jäsenistölle järjestettyjä
opintomatkoja niin
kotimaahan kuin ulkomaillekin. Melkein vuosittain matka Rauman
pitsiviikoille, useita kertoja Vadstenaan Ruotsissa, kerran Bryggeen ja
vuonna 2000 olimme kansainvälisen pitsijärjestö OIDFA:n
kongressissa Lundissa, Ruotsissa.
- 1990-luvun alussa pidimme kursseja eestiläisille
käsityönopettajille Tallinnassa (kolme pidennettyä
viikonloppua). Myöhemmin kesäkurssi Pärnussa. Joka
kerran mukana oli 3-4 opettajaa.
- Vuonna 1996 hiihtoloman aikana pidettiin näyttely ja
work-shop eri ryhmittymille Suomi-instituutissa Tallinnassa. Mukanamme
oli myös ruotsalainen pellava-asiantuntija Greta Johansson, joka
luennoi aiheestaan.
- Tampereen Käden taidot -messutapahtumiin olemme
ottaneet
osaa yli kymmenen kertaa omalla osastollamme.
Työnäytökset
ovat olleet siellä varma yleisömenestys.
- Yhteistyötä ylläpidetään Tukholman
pitsiyhdistyksen "Knyppelpinnarna" ja Kristianstadin pitsiyhdistyksen
"Sotrynet" kanssa.
- Keväällä 1997 kävimme Gran Canarialla
asti
pitämässä pitsinäyttelyn, ja pidimme
työnäytöksiä Las Palmasissa koko viikon. Suomen
konsulaatti avusti meitä hankkimalla luvat ja näyttelytilat.
- 5-vuotis-, 10-vuotisjuhliemme ja 15-vuotisjuhlien
yhteydessä näyttelyt Espoon Kulttuurikeskuksessa, Tapiolassa
- 20-vuotisjuhlanäyttely pidettiin
30.05.-10.06.2007
Espoon Kulttuurikeskuksessa (Avajaiset 29.5.2007)
|