”Näin minusta tuli nyplääjä”

Nypläys koukutti minut lähes 40 vuotta sitten. Kiitos siitä lankeaa nypläystä harrastaneelle anopilleni, joka opasti alkuun. Ei mitään kuuden parin uttia, vaan pieni ”Kristalli”-niminen nauhapitsityyppinen liina, johon tarvittiin kahdeksan paria. Se on kellastuneena vieläkin tallessa.

Ensimmäisen nypläyskurssini olen käynyt Espoon Iivisniemen koulun tiloissa, varmaankin työväenopiston kurssilla. Siihen aikaan nypläysmalleja ei ollut tarjolla tämän päivän tapaan, vaan uuden mallin sai vasta, kun edellinen oli valmiina. Aika paljon käytettiin ruotsalaisia ”Knyplerskan” mynstereitä. Kun anoppikin kaipasi uusia malleja, hän tuli Tampereelta viikonlopuksi kylään ja nypläsimme välillä miltei urakalla uusien mallien toivossa.

Tuli muutto Helsinkiin ja perheemme nuorimmainen syntyi. Nypläys jäi lähes kymmeneksi vuodeksi. 1980-luvun alkupuolella olin perustamassa työpaikkaani pankkiin käsityökerhoa. Siellä aloin kysellä kiinnostusta nypläystä kohtaan. Ryhmä syntyi ja saimme sille ammattitaitoisen opettajan, mikä tietysti lisäsi innostusta. Tämä ryhmä on koossa edelleen ja olen mukana, vaikka olenkin jo vapautunut työelämästä.

Helsingin puolella aloin nyplätä myös työväenopiston ryhmässä ja niinpä Espooseen takaisin muutettuani hakeuduin täälläkin heti Tapiolan ryhmään. Ammattitaitoiset ja hyvät opettajat sekä mukavat ryhmät ovat kiinnittäneet tähän harrastukseen entistä tiiviimmin ja saaneet kokeilemaan monenlaista uutta, josta aiemmin ei ollut edes tietoa. Mielenkiintoista on myös kokeilla, oppiiko tällä iällä vielä uutta ja haasteellista. Vaativinta ovat olleet muutaman kesän Withof-kurssit. Ohut lanka ja työvälineenä käytettävä varren päässä oleva taivutettu neula ovat yhdistelmä, joka vaatii paljon harjoittelua ja hyvää näköä. Mukava seura ja ryhmäläisten tuki ovat saaneet pysymään mukana.